keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Käpypitsiä

Joskus joulukuussa innostuin kokeilemaan käpypitsin valmistusta.
Harjoittelelukappaleet ovat valmistuneetkin, mutta niiden esittely on päässyt jotenkin unohtumaan, joten laitan tähän nyt kuvaa.


Tuon pikkuperhosen voisin laittaa esimerkiksi johonkin korttiin koristeeksi ja niitä voisi tehdä lisääkin siihen tarkoitukseen.
Suurempi tähti kävisi ihan sellaisenaan johonkin joulukorttiin.

Käpypitsin valmistus on sen verran hidasta hommaa, että minun kohdalla taitaa olla nuo pikkuperhoset niitä, joita tulee enemmän tehtyä.

Sitten vähän kukkakuvaa.
Kiinanruusujakin on tullut taas hankittua, mutta tänään laitan kuvaa uudesta orkideastani Dendrobium "Berry Oda":sta.


Minullahan on tästä olemassa pikkualku, mutta nyt kun tuli tilaisuus hankkia oikein reilunkokoinen kukkiva yksilö, niin pitihän sille kodista paikka keksiä ("ai, niin tuo eteisen nukkumaija on jo niin ränstyneen näköinen, että kyllä se pitää heittää pois...").

Niin se tunnustus (blogille, jolla on alle 200 lukijaa) ja haaste, jotka sain Sarilta (erilliset).
Kiitokset niistä!



Minulla taisi jäädä edellinenkin haaste lupailuasteelle, kun jäin sitä liian pitkäksi aikaa miettimään, joten en nyt edes lupaa mitään tuon haasteen suhteen.
Katsotaan, mikäli tässä inspiraatio iskee...


1 kommentti:

Mesis kirjoitti...

Kyllä on pientä näpertämistä tuossa pitsissä, mutta kaunista tulee.
Ihana on orkidea.