keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Suureksi kasvanut

Lokakuussa 2009 kerroin teille uudesta hankinnastani hopea-araliasta (Polyscias).
Silloin jo arvelin, että kuinkahan suureksi mahtaa tämä kaunokainen kasvaakaan, kun oli niin lupaava runkokin valmiina.
Nyt voin kertoa teille, että kasvaa se ja suureksikin vielä joskus.
Alla olevassa kuvassa tämän päivän tilanne.
Korkeutta on jo metrin verran.


ja vielä vertailun vuoksi sama kasvi n. puolitoista vuotta sitten.



eli on se pikkuisen kasvanut ;)

Näillä näkymin hopea-araliallani on syksyllä muutto edessä - se lähtee kanssani vastaremontoidulle työpaikalleni, jossa jatkan sen hoitoa.
Kesälomat täytyy sitten miettiä erikseen, että käynkö sitä kastelemassa siellä vai tuleeko se kotiini lomaksi.
Matkaa sinne kyllä ei ole kuin pari kilometriä, joten siinä mielessä se voisi ihan hyvin jäädä myös sinne.


Kaunista loppuviikkoa toivotellen

Ei kommentteja: