sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Hevostelua...

Taisin olla jo lapsena vähän "heppa höperö" muutenkin kuin vain kirjojen muodossa.
Minulla ei ollut kuitenkaan mahdollisuutta "asua talleilla", niinkuin moni muu kaltaiseni olisi tehnyt, mutta minä haaveilin, unelmoin, leikin ja näin unia, joissa ratsastin valkoisella Pumpuli-ponilla.
Toki pääsin joskus myös oikeallakin hepalla ratsastamaan, mutten kovin usein ja varsinainen hevosenhoito jäi todella vähäiseksi.

Kun opiskeluvuoteni jäi taakse ja minulla ei ollut vielä lapsia, päätin aloittaa säännöllisen harrastuksen ja vuoden kävinkin ratsastamassa ensin joka viikko ja sitten kaksikin kertaa viikossa.
Paikkakunnan muutto kuitenkin katkaisi harrastukseni säännöllisyyden ja lapsienkin hankinta tuli ajankohtaiseksi, joten ratsastaminen jäi vuosiksi taka-alalle.
Kunnes tänä kesänä päätin aloittaa uudelleen.
Kerran viikossa olen pyrkinyt käymään ratsastustunnilla ja välillä lapsukaisetkin ovat halunneet päästä kokeilemaan.
Nyt joulukiireiden ja flunssan takia on tämä viikko jäänyt väliin, mutta kuten tämä postauskin varmaan jo kertoo, niin hepan selkään tekis taas mieli päästä.
Tässä yksi kuva itsenäisyyspäivältä, kun käytiin pojan kanssa ratsastamassa.



Ratsu on kyllä melkein kuin se mun unieni Pumpuli :)

1 kommentti:

SariHanne kirjoitti...

Kiva, ku harrastus jäi taas vakituiseksi! Mulla vähä ollu harvempaa, mutt jospa taas ens vuoden puolella enemmän :)
Ihanat lapaset muuten tossa aiemmassa postauksessa... :)