sunnuntai 22. elokuuta 2010

Haruni nro 2

Nyt se valmistui se äipällekin sopivankokoinen haruni, johon voin kääriytyä tarpeen tullen.
Lankana novitan puro batik vaalea lila, jota kului kolme kerää.



Lisäksi kävin nappaamassa kokokuvan daturastani.
Mua niin naurattaa nuo aikaisempien vuosien kuvat, jossa yhdessä nököttää tätä samaista versiota oleva kitukasvuinen kasvi.
Tämä on huomattavasti suurempi n. metrin korkuinen kasvi, joka kukkii luultavasti vielä kauan aikaa...
Laitoin kesällä jäljelle jääneet kaksi pientä tainta samaan ruukkuun ja nyt ollaan tässä.
Ei tästä kuitenkaan mitään jättiläistä (vrt. pasuunakukka) pitäis kasvaa.


Luultavasti tämä päätyy ennen yöpakkasia mulle sisälle huonekasviksi ja näyttää tuo siemenpalleroakin kasvattavan, joten kasvista kiinnostuneet voivat kysellä siemeniäkin.
Huom. koko kasvi on myrkyllinen, joten perheisiin, jossa lapset ovat kiinnostuneet koskettelemaan kasveja, en tätä suosittele!!!
Jos kasvin varsinainen suomenkielinen nimi on tuoksuhulluruoho, niin se kertoo varmaan jo kasvin vaikutuksista ihan riittämiin...
Itse käytän tästä siis mieluummin nimeä datura, joka tulee siis tieteellisestä nimestä.


Mä muuten tein taannoin siementilauksen sinne Exotic Gardenille.
Yhtenä tilauskohteena oli vaaleankeltainen kerrottu datura "Golden Queen" (ennestään on jo valkoisen siemeniä...).
Mulle päätyi myös ne kaivatut koristeportulakan siemenet ja vielä viimeisen kerran myös sinihibiskuksen siemeniä.
Pienoisen firman erehdyksen kautta mulle tuli myös kauniin oranssin kohtalonkukan siemeniä. Niiitä saavat lapset varmaan ens kesänä kasvatella.
Kerratut petuniat jäi vielä tulematta, mutta eiköhän nekin jälkitoimituksena mulle tule....


Niin se blogitapaaminen Mallan luona oli ihana.
Elämää villa honkasalossa -blogissa, voit käydä tutkailemassa tunnelmia illastamme Mallan kauniissa kodissa.

Ei kommentteja: