perjantai 11. kesäkuuta 2010

Ihana loma...

Olen saanut lomailla jo viikon verran.
Kaikilta osin tämä viikko ei ole sujunut ihan toivotulla tavalla, koska tietokoneeni sanoi yhteistyösopimuksen irti.
Uusi kone on jo hankittu, mutta senkin kanssa on ollut omat ongelmansa, kun kaikki ohjelmat, joita oli entisessä koneessa, eivät ole suostuneet erilaisen käyttöjärjestelmän ansiosta toimimaan/asentumaan ihan niin kuin toivoisi...
No, onneksi nämä ongelmat eivät kuitenkaan ole ylipääsemättömiä, vaan tuovat mukanaan pidemmän päälle ehkä jopa toimivampiakin ratkaisuja...

Tällä viikolla olen kokenut myös jonkinlaisen soilikkikuumeen.
Mulla ei ole aiemmin ollut ainoatakaan soilikkia (jos on joskus ollutkin (vuosia sitten), niin aika lyhytaikainen tuttavuus se on varmasti ollut).
Nyt kuitenkin se kuume iski.
Tajusin joku päivä, että lähes mun kaikki kukat ovat sellaisia satunnaiskukkijoita.
Haluaisin olohuoneeseen sellaisia kasveja, joiden kukkasia voisi ihailla vähän useammin ja soilikki tuli mieleen.
Onnistuin hankkimaankin ensin yhden taimen, sitten yhden lehden ja nyt vielä kaksi taimea!
Toivottavasti olisi sitä kaunista kukintaa tiedossa ja paljon!

Mutta nyt välillä kuvia.
Kesän kunniaksi hommasin puukengät.
Näillä on kiva kopsutella ympäri pihamaata ja ihastella kukkivia kasveja...



Kuolemantuomion ja armahduksen kokenut lumipalloheisi aivan taipuu kukkiensa painosta...



Talomme ikkunoita varjostamaan hankittiin makedonianmänty (etualalla).
Taitaa mennä tovi, ennenkuin se mitään varjostaa...



Kesäisiä puuhia...
Lapsille pystytettiin legoteltta ja heti alkoi innokas leikki!



Itse voin samaan aikaan keskittyä muihin puuhiin, kuten vaikka pihakeinun pystyssä pitämiseen ja katsella samalla sen molemmin puolin olevia ruukkuistutuksia...




Lomastaan nautiskellen

2 kommenttia:

Äipän touhut kirjoitti...

Nauti ihanasta lomasta ja luonnon kauneudesta.

malla kirjoitti...

tuo legoteltta on hyvä idea!!!mukavaa lomailua:)