perjantai 2. lokakuuta 2009

Täällä taas...

Jos vähän kirjoittelisin kuulumisia. Puutumiset ovat aivan kuin vähän alkaneet lieventyä - ehkä nuo lihakset vielä saadaan vertymään. Maanantaina pääsen taas uudelleen hierottavaksi.

Siniraputyttö sai eilen uuden kumppanin, joka ainakin tänään näytti pirteältä. Toivottavasti saankin sen kotiutumaan hyvin ja odottelen edelleen niitä sinisiä pikkurapuja jossain vaiheessa tuonne altaaseeni pohjalle köpöttelemään.

Sitten se kärsimyskukka. Jokin meni kukan aukeamisessa Andyllä pieleen, kun jäi tuollaiseksi suppuiseksi sen kukan aukeaminen eli tuon parempaa kuvaa en kukasta vielä saanut, joten jätän sen nimen taustankin vielä selostamatta.



Kuukausi on vaihtunut, joten ajatelman vuoro. Otanpa esiin tällaisen, minkä olen sellaisena viisitoistakesäisenä kirjoittanut Raamatun viimeisille tyhjille sivuille.


Minä uskon aurinkoon, vaikka se ei paista.
Minä uskon rakkauteen, vaikka en tunne sitä.
Minä uskon Jumalaan, vaikka hän on vaiti.


Nykyään kyllä koen, että nuo kaksi jälkimmäistä eivät ole elämässäni enää tuossa tilassa. Jumalakaan ei ole vaiti, vaan on hyvinkin elävästi elämässäni mukana, mutta silloin nuorena nuo asiat tuntuivat hyvinkin tuollaisilta.

Mukavaa viikonloppua toivotellen

1 kommentti:

Äipän touhut kirjoitti...

Kaunis tuo runo, jonka kirjoitit Kiva likea, että Jumala on elämässäsi mukana. Siunausta viikonloppuusi.