keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Rapu on kaveri ei sapuska

Kuten jo otsikko ilmaisee, omistan tämän postauksen siniravuilleni Mantalle ja Ukolle. Nämä ovat lyhyen tuttavuuden perusteella osoittautuneet mitä veikeämmiksi tapauksiksi. Nyt, kun molemmat ovat jo kotiutuneet altaaseeni, niin ne liikuskelevat rohkeasti esillä myös päiväsaikaan ja ruokapalat katoavat suihin reippaalla tahdilla. Niin ne ruokapalat - kun niitä pohjalle tipauttaa, niin ei kovin kauan mene, kun rapu on paikalla ja ottaa aivan kuin syliin ruoat saksien taakse (suuhan sijaitsee siellä seudulla). Rapu peruuttaa sen jälkeen hivenen syrjemmälle, jotta saisi nauttia herkkunsa kenenkään häiritsemättä. Sakset ovat hyvät työkalut sen lisäksi, että niillä voi säikäyttää liian lähelle tulevat kalat kauemmaksi. Usein näkee, kuinka rapu siirtelee saksillaan pieniä kiviä ja toisaalta työntää niillä lanan tavoin soraa ja hiekkaa - eihän sitä tiedä, vaikka jotain herkkuja löytyisi vielä lisää. Nämä epelit ovatkin melkoisia suursyömäreitä ja kasvuvauhtikin on ollut sen mukainen.

Tässä kuvassa Manta, jonka kuva oli tuolla aiemmin pussin läpi kuvattuna.



Meille tullessaan Manta oli ehkä n. 6 cm pitkä (ilman saksia) ja nyt neitokaisella on kokoa ainakin 7 cm, joten aika iso tyttö se jo on, mutta kasvaa vieläkin.

Tässä kuvassa on Ukko.



Ukko on vielä pieni poika. Kokoa sillä on ilman saksia n. 5 cm.

Molemmat ovat vaihtaneet meillä jo ainakin kerran kuorta. Mantan epäilen vaihtaneen sen jo toisenkin kerran. Jos kuvia tarkkaan katsoo, voi huomata, että molemmat ovat menettäneet yhden jalan. Ukolta se puuttui jo meille tullessaan, Mantasta en ole aivan varma, kun en sellaista asiaa silloin huomannut tarkistaa, kun se meille tuli. Ravun maailma ei moisiin puutoksiin kuitenkaan kaadu. Ukon puuttuva jalka on selvästi joka päivä vähän pidempi eli ne siis kasvavat takaisin!!!

Keskenään Manta ja Ukko ovat pärjänneet hyvin. Eivät ne kylki kyljessä touhua (tuskin tämä on ravuille edes tyypillistäkään käytöstä), mutta kumpikin touhuaa omiaan toiseen sen ihmeemmin reagoimatta. Mitään kahinoita en ole nähnyt, vaikka olen niiden nähnyt lähemmäksi toisiaankin joutuneen. Tämä siis lupaa hyvää sukupuolen tunnistuksen suhteen - ainakin kaksi koirasta voivat toisensa tappaakin.

Jotain pientä moitetta, jos antaisin rapusille, niin sen punaisen lumpeen höyhentämisen voisi lopettaa. Vielä se on kohdistunut niihin jo hieman huonoksi menneisiin lehtiin, joten niistä on ollut apuakin, mutta jos se katkominen ei lopu, niin kohta ei ole enää lehtiä lumpeessa. Tiedä sitten ovatko nuo niin kuin punainen vaate härälle, kun muut kasvit ovat saaneet olla rauhassa... Hankin niille aivan varta vasten ravuille tarkoitettua ruokaakin lisää, ettei ainakaan minkään puutoksen takia tarvitsisi mun lumpeita tuhota . No, vaikka lumme menisikin, niin ravut saa kyllä jäädä - ovat nuo sinipaidat sen verran veikeitä kavereita.

Ei kommentteja: