tiistai 2. kesäkuuta 2009

Puutarhassa jälleen...


Niinhän siinä kävi, että mies joutui laittamaan suojavarusteet päällensä ja myrkyttämään kirvoja lumipalloheisistä. Se oli ennen myrkytystä aivan kamalan näköinen - kirvoja ihan mustanaan ja lehdet ja kukat alkoivat jo selvästi kärsiä tuhoja. Taas jälleen kerran oli mielessä lumipalloheisin katkaisu ja esimerkiksi vaahteran istutus sen tilalle. Mä en ymmärrä, miten tuo kasvi voi olla noin kirvaherkkä. Onhan noita kirvoja nyt yksittäisenä muissakin kasveissa, mutta ei tuollaisina massaesiintyminä, joka tuhoaa kaikki lehdet (ja kukat). Enää en osaa kenellekään lumipalloheisiä suositella, kun sen kukinnan onnistumiseksi saa juosta koko alkukesän kirvajahdissa...

Puutarhassa kukkii jälleen uusia kasveja.




Nyt aloittivat kukintansa virpiangervot ja pölyttäjiäkin näyttää olevan liikenteessä.

Ruukussakin kukkii. Se, minkä toukokuussa taisin kuvata nuppuna, on nyt auennut.




Ruusu on lajikkeeltaan Clementine.




Vuorikaunokkia olen yrittänyt poistaa kukkapenkistä. Se on aika kova leviämään. Juuria poistettiin aikalailla, mutta yrityksestä huolimatta, täysin eivät ole vuorikaunokit tuolta kadonneet. Pidän niitä nykyään kuitenkin vähän kurissa poistamalla kukkineet kukat, jottei ne pääse enää siemenestä leviämään.


Kaunista loppuviikkoa toivotellen

Ei kommentteja: