sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Vauvanpeittoja pakkaslumella

Hei!

Pitkästä aikaa ajattelin päivittää blogiani eli täällä ollaan!
Käsitöitä on tullut tehtyä ahkerasti, vaikka kuvat eivät ole blogiin asti päätyneetkään eli siinä mielessä mikään ei ole muuttunut.
Ikää on tullut lapsille lisää, mutta itsehän minä en tietenkään ole yhtään vanhentunut.


Tänään ajattelin jakaa muutaman kuvan vauvanpeitoista, joita olen viime aikoina tehnyt.
Vauvanpeittokausi siis menossa tällä kertaa, vaikka kaikille peitoille ei käyttäjää ole tiedossa, niin kivahan niitä on tehdä.


Ensimmäinen peitto on kirahviaiheinen.
Ostin tämän ohjeen muutamia vuosia sitten.
Peitto on tehty 7 veljestä langasta kiinteillä silmukoilla, 6 mm koukulla.
Reunuksessa mm. pylväitä.


Pandapeittoon löysin ruutupiirroksen pinterestistä.
Tämäkin on virkattu riveittäin kiinteillä silmukoilla 7 veljestä langasta.
Reunukseen sovelsin tätä ohjetta (linkki).


Tatty Teddy on mun lempparinalle ja halusin kokeilla ensimmäistä kertaa peiton tekoon c2c -tekniikkaa.
Löysin sopivan kuvan pinterestistä ja virkkasin siis peiton kulmasta kulmaan pylväillä.
Lankana tässä peitossa on nalle -lanka ja koukku oli 4.5 mm.
Omaa silmää miellytti tällä kertaa reuna, jonka löysin täältä (linkki).




torstai 2. heinäkuuta 2015

Kalajokisukkia ja hevosia

Omiin ja miehen jalkoihin tein kalajokisukat.
Näissä ruskeankirjavissa käytin lidl:n nina -lankaa ja miehen sukat on regian aquariusta.



Hyvää korvienvälihuoltoa on katsella maailmaa säännöllisesti tällaisten korvien välistä.



Tytär sai heppalapaset fabel langasta toteutettuna.




lauantai 20. kesäkuuta 2015

Kukkaponchoja ja silkkihuivi

Tykkään valtavasti tästä novitan kukkaponchon mallista.
Lankaa vaihtelemalla siitä saa hyvinkin erilaiseen käyttöön sopivia versioita.
Tämä ensimmäinen poncho on tehty ohuehkosta kimallelangasta nako moonlight, jota löysin tokmannilta.
Tarkoitus oli tehdä vähän juhlavampi poncho.
Lankaa löytyy mm. punaisena - jouluponcho :)
Tämä nyt kuitenkin on puhtaan valkoisesta langasta.


Toinen pitsikukkaponcho on puro batikia.
Tätä väriä ei taida enää saadakaan, sen verran on langalla ikää.
Kaapissa pyöri tästä langasta tehty neule, jota en koskaan käyttänyt, joten päätin purkaa neuleen ja tehdä siitä jotain mielenkiintoisempaa.
Langan suoristaminen oli oma operaationsa, jossa käytin loppujenlopuksi apuna kerinlehtiä, jonka kiristin mahdollisimman tiukalle langan kastelun jälkeen.


Viimeisenä esittelyssä on huivi, jonka tekeminen olikin vähän pidempi projekti.
Lankana on grignascon merinosilk, jossa on 75 % merinovillaa ja 25 % silkkiä.
Lanka oli ohutta kuin hämähäkinseitti ja ohutta se oli, vaikka päädyin tekemään huivin kaksinkertaisella langalla.
Malli dropsin sivuilta löydetty yksinkertainen pitsimalli.


Syreenit ovat kauneimmillaan.
Meillä on niitä pitkä aita talomme takana ja niiden tuoksu on huumaava.


Kaunista Juhannuspäivää toivotellen


keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Ruusukranssi

Työkavereiltani sain synttärilahjaksi tekemispaketin juhlakranssiin.


 Tämä oli minulle täysin uusi aluevaltaus - paperinarusta ei ole tullutkaan tehtyä mitään.

Hetken aikaa piti harjoitella ruusun tekemistä, mutta pikkuhiljaa alkoi sujua ja pääsin lopputulokseen, joka miellytti riittävästi omaa silmää.


Lopputulos pääsi seinää koristamaan.



keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Tennaritöppöset

Työkaverini odottaa vauvaa, niin hänelle tein lahjaksi tällaiset vauvantöppöset.


Ideoita pitsitennareihin löysin täältä.


perjantai 22. toukokuuta 2015

Sukkia, sukkia

Tervehdys pitkästä aikaa!

Tässä kuussa on tullut neulottua pääasiassa sukkia.

Kirkkaasta neonvärisestä regiasta olen tehnyt parille tyttölapselle perinteiset piirakkasukat.


Alpakkalangasta, joka ei varmastikaan tule kauaa sukissa kestämään, koska työläät kirjoneulelapasetkin ovat paikoitellen kuluneet aivan ohuiksi, tein kassitossut.


Pojan sukat ovat myös regiaa.


Viimeiseksi valmistui onni-langasta sukat.
Nämäkään eivät varmasti ole kovin pitkäikäiset sukat, mutta halusin käyttää sen keränlopun pois.
Voihan niihin tehdä uudet terät jostain muusta langasta, mikäli varret ovat vielä käyttökelpoiset.


Hyvää viikonloppua toivotellen 

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Dreambird poncho

Dreambird-malli pääsi jälleen puikoille.
Tällä kertaa tein sen lyhyempänä ja liitin päät yhteen ponchon malliseksi.
Lankana käytin regian fluormaniaa ja mustaa fabelia.